Haruki Murakami is arguably one of Japan's finest, modern writers and is, increasingly, being seen as one of the top authors working today. The last novel of his to find its way to these shores, Norwegian Wood, was a delightful, if slightly one-dimensional coming-of-age tale. The pyrotechnics of his previous, more surreal novels (Wind Up Bird Chronicle and A Wild Sheep Chase) had disappeared but something of his eccentricity, what made his books such a wonder, had disappeared too.Sputnik Sweetheart is a confident continuation of this more simple style yet one that retains the allegories, the depth of his best work.
The narrator, a teacher, is in love with the beguiling, odd Sumire. As his best friend, she is not adverse to phoning at three or four in the morning to ask a pointless question or share a strange thought. Sumire, though, is in love with a beautiful, older woman, Miu, who does not, can not, return her affections. Longing for Sumire, K (that is all we are told by way of a name) finds some comfort in a purely sexual relationship with the mother of one of his pupils. But the consolation is slight. K is unhappy. Miu and Sumire, now working together, take a business trip to a Greek Island. Something happens, he is not told what, and so K travels to Greece to see what help he can offer.
Themes of love, loss, sexuality, identity and selfhood are all interrogated, woven into a compelling, romantic, serious and sometimes sad book. It is a disarmingly simple, hugely satisfying, intelligent and moving work and one of Murakami's best. Simplicity, sprinkled with a dose of his magic, has enabled Murakami to write candidly, succinctly and beautifully about the complications and difficulties of love and loving. --Mark Thwaite
K rakastaa Sumirea, mutta Sumire rakastui "pyörremyrskyn" lailla toiseen, naimisissa olevaan naiseen. Sumire päätyy työskentelemään Miulle, naiselle jota himoitsee, mutta ei voi saada. Ollessaan työmatkalla Euroopassa Sumire katoaa ja Miu ottaa yhteyttä K:hon tietäen tämän olevan Sumiren paras ystävä. Koko kirja perustuu siihen kuinka vaikeaa on päästä rakastamansa ihmisen lähelle ja kuinka se ei joskus onnistu ikinä. Sitä jää vain kaipaamaan toista, koskaan saavuttamatta täydellistä läheisyyttä.
Kirja herätti minussa paljon tunteita, en halunnut laskea sitä käsistäni ennen kuin olisin lukenut sen kokonaan (täytyi kuitenkin, että sain nukuttua). Aloittaessani lukemaan ajattelin sen olevan jotain erittäin vaikeaselkoista, jota pitäisi pohtia, mutta se menikin aivan päin vastoin. Teksti oli niin sulavaa, helppo lukuista, että se herätti ajatuksia kuin itsestään, ei tarvinnut keskittyä jokaiseen lauseeseen ja miettiä mitä kirjailija sillä mahtaa hakea.
Kirja oli kirjoitettu K:n näkökulmasta, kuinka hän koki asiat ja ymmärsi ne. Tekstistä paistoi rakkaus Sumirea kohtaan, mutta myös hyväksyntä siitä, että hän oli poissa, tuolla "peilin" tuolla puolen, mahdollisesti missä Miun toinen puoliskokin oli. K ei ollut luovuttanut vaan hyväksynyt asian, Sumire oli siellä ja hän oli täällä ja asialle ei voisi mitään.
Sputnik-rakastettuni herättää paljon kysymyksiä elämästä. Entä jos jossain onkin oikeasti jokin toinen puoli, paikka, jonne osa itsestä katoaa ja sitä ei saavuta enää koskaan? Sitten täällä kulkee vain tyhjänä kuorena ja toinen minä elää siellä toisella puolella omaa elämäänsä. Onko se enää elämää siinä vaiheessa? Jos tämä onkin vain peilikuva, tyhjä kuva siitä toisesta puolesta? Kuinka sen saa koskaan selville? Onko sillä väliä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti